Arkisto kuukaudelle Kesäkuu, 2009



Klaanin juniorikin täytti vuoden!

Yliopiston atk-keskus päätti sitten huoltaa verkkoaan ilmoittamatta etukäteen mitään, ja meiltä oli netti poikki keskiviikosta maanantaihin. Aslanin synttärikertomukset myöhästyivät siis nekin pahasti.

Aslan, eli Aslukka, Aslupaslu, Ruslan, Puslu tai Puslukka. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Aslan täytti yhden vuoden 26.6.2009. Nyt meillä ei siis ole enää yhtään “pentua”, kun Aslankin on jo mies.
…Aslan tiputti juuri kaktuksen [...]

DIY-luolikset ja ihmepostia

Nykyinen bloginpäivitystahtini ei paljon päätä huimaa. Matalasuhdanne ei johdu siitä, ettei minulla olisi kerrottavaa (sormet oikein syyhyäisivät päästä kertomaan esimerkiksi siitä, kuinka vihdoin kehitimme Aslanille kelpaavan huiskalelun, tai siitä kuinka hienosti ulkoilu pojilta luonnistuu täällä rauhallisemmissa maisemissa) vaan siitä, että kahden kissan työssäkäyvä äiti on onnistunut tekemään itsestään kuin väkisin kiireisen jopa kesällä. No, ei [...]

I Love Your Blog

Aivan ensiksi, kiitos Menina ihanasta tunnustuksesta =)

Tunnustuksen ohjeet:
1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa) joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.
Täytyy laittaa hyvä kiertämään. Ihania kissablogeja on niin monia, mutta tässä pieni murto-osa listasta joille [...]

Nuori herrasmies 1 vee.

Meidän pieni kultamussukka Raikku Ruikkunen alias Ruikkumuikkunen alias Raichu täytti jo pari viikkoa sitten yksi vuotta. Pentuvaihe on siis virallisesti ohi, ja pikkupennun tilalla meillä asustaa komea nuorimies.

Raichun synttärit sattuivat sopivasti juuri muuton keskelle, joten niitä ei ehditty juhlistaa. Nyt kun pahimmat kiireet alkavat hellittää, on aika kertoilla hieman Raichusta.
Raichu on aina ollut mammanpoika, ihan [...]