Atshiuu!
Perjantaina, Elokuun 7. 2009 luokassa Klaanin kuulumisia
Juuri kun henkilökunta alkoi olla täysin toipunut omasta kesäflunssastaan, alkoi pikku-Aslan sairastaa. Reppana on aivastellut keskiviikosta asti. Eilen se aivasti jopa pikkurillin kynnen kokoisen räkäklöntin - uskomattoman ison kissaksi! Aivan sydäntä raastaa kun ei voi tarpeeksi auttaa toista. Tänään se alkoi yskimäänkin. Räkää ja limaa tuntuu olevan joka paikassa pienen kiusana.
Aslan on onneksi muuten terveen oloinen - syö, juo ja leikkii aivan normaalisti. Soitto eläinlääkärille kertoi, että jos flunssa pysyy tällaisena ja menee ohi viikossa, kyseessä pitäisi olla vain “tavallinen kissojen hengitystiesairaus” - mikä lie sekin sitten on. Ei kai se ole normaalia että harvoin kotoa poistuva sisäkissa jolla on rokotukset kunnossa saa tuollaisen räkätaudin aivan yhtäkkiä =( Syitä taudille en keksi muita kuin viime viikonloppuisen tampereenreissun ja VR:n lemmikkivaunut. Vaikka pojat olivat kantoboksissaan koko matkan, on vaatteistamme voinut kulkeutua kotiin jotain pöpöjä vaunusta. Mitäs tässä sitten tekee jos ei uskalla enää junassakaan matkustaa?

Älä huoli “pikkuveli”, minä pidän sinusta huolta.
Eläinlääkärin mukaan tauti kuulosti virukselta, ja siihen ei olisi muuta apua kuin lepo ja lämpö. Yskänkohtauksia olemme yrittäneet lievittää viemällä Aslan sylissä kylpyhuoneeseen, missä suihkusta tulee tulikuumaa vettä. Höyry tuntuu auttavan jonkin verran, mutta enemmän haluaisi tehdä. Alkuviikosta on kyllä edessä eläinlääkärireissu ellei kulta parane siihen mennessä.

Jos jollakin on kokemusta tällaisesta flunssasta, saa mielellään kertoa mikä olisi avuksi. En tiedä onko meillä nyt ollut uskomattoman huonoa tuuria vai mikä mättää kun eläinlääkärillä saa käydä useamman kertaa vuodessa. Vaikka minulla on ollut kissoja vähintään 75% eliniästäni, en ole tällaistakaan ikinä kokenut. Perustiedot noista tarttuvista taudeista olen lukenut, mutta eipä se vähäinen kirjatieto mitään oikeasti auta.
11 Kommenttia »
Kommentti @ Hanne 7.8.2009 klo 20:48
Meillä sairastettiin flunssa Kempeleen jälkeen. Pienimmäinen aloitti, ja kahteen viikkoon koko lauma kävi sen läpi. Juuri tuota aivastelua, räkäklönttejä ja harvakseen myös köhimistä. Eläinlääkärinhoitoa ei meillä kukaan tarvinnut, pysyivät koko taudin reippaina ja söivät ja elelivät normaalisti. Minun tehtäväkseni jäi pyyhkiä seinistä ne silloin tällöin ilmaantuvat kissanräät ja sietää naamalle aivastelevia kissoja. ![]()
Kommentti @ Menina 7.8.2009 klo 21:16
Voi pientä, toivottavasti hellittää pian!
Alma sai pitkällisen flunssan heti meille saavuttuaan - erittäin vahva epäily oli että sai matkalla Hki-Tre kylmää/vetoa (talvella). Flunssa ei kuitenkaan hellittänyt viikossakaan ja lopulta saikin ab-kuurin. Onneksi ei ollut mitään silmäoireita tai muuta rajumpaa, ainoastaan yskää/limaa ja rohinaa johon Synulox-kuuri auttoi välittömästi.
Meillekin sanottiin että ainakin viikon voi odotella huoletta, vain jos silmät alkavat oireilemaan paksulla eritteellä (kirkas neste ei vaarallista) tai oireet menee tosi rajuksi (hengitysvaikeudet/kuume/syömättömyys), pitää ottaa yhteyttä lääkäriin.
Vaikeaa noita syitä on välillä löytää, mutta yleensä flunssat on ihan vaarattomia ja varsinkin nämä pohjavillattomat mallit vilustuukin herkemmin.
Toipumisrapsutuksia meiltä!
Kommentti @ luolaleijona 7.8.2009 klo 21:17
Ai tällaista on nyt ihan liikenteessäkin? :/ No, oikeastaan hyvä kuulla (tai ei tietenkään hyvä että teidän lauma oli joutunut taudin kouriin, Mörkö parka ja isommat myös.. :/ ) ..mutta siis hyvä kuulla että tuollaista flunssaa on nyt liikenteessä etten minä ala kuvitella kaikenlaisia kamalia tauteja mitä Aslanilla vain voisi olla. Kiitos! =) Ja hyvä että te olitte selvinneet ilman eläinlääkärikäyntiä.
Ihme räkätauti todellakin, oikein näkee kun pisaroita lentelee kun toinen pärskii. Enkä edes tiennyt ennen eilistä että kissa voi tuottaa tuon kokoisen räkäpaakun.. olisi syyt menneet miehen niskoille ellen olisi itse nähnyt sen aivastavan ![]()
Kommentti @ luolaleijona 7.8.2009 klo 21:27
Menina, kiitos
Minulla on kai ollut aiempien matiaisteni kanssa äärimmäisen hyvä tuuri kun en ole joutunut saamaan flunssista kokemusta. Kiitos noista ohjeista
Samantapaista sanoi eläinlääkäri puhelimessa, mutta ei noin selkeästi
Hyvä pointti että nämä tosiaan ovat pohjavillattomia mikä vaikuttaa varmasti. En tullut ajatelleeksikaan kun on kesä ja niin kamala helle
Almallakin on ollut sitten vuoden sisällä useampi tauti.. toivottavasti on parempi parempaa onnea tulossa.
Kommentti @ Hra Mäykynen 7.8.2009 klo 23:30
Pikaista paranemista Aslanille! Meillä ei ole ollut mitään noin ikävää räkätautia, mutta keväällä Mäykysellä oli viikon aivasteluatauti, joka myös tuli jostain täysin tuntemattomasta lähteestä. Kai sitä kaikenlaisia viruksia on aina liikkeellä ja hyvin huonolla tuurilla sellaisen voi onnistua nappaamaan, vaikka nököttäisi tiukasti kotona neljän seinän sisällä. Toivattavasti Aslanin tauti kääntyy parempaan ihan ilman eläinlääkärivisiittejäkin.
Kommentti @ Sirpa 8.8.2009 klo 6:06
Kollollakin oli joku vuosi sitten viikon aivastelutauti, joka meni onneksi ohi itsekseen. Pikaista paranemista Aslanille!
Kommentti @ Elina 9.8.2009 klo 12:56
Voi Aslania! Paranemisia sinne!
Eiköhän se siitä, kun on noin uuttera palvelusväkikin ![]()
Kommentti @ Outi 9.8.2009 klo 19:40
Meillä ei oikeastaan ole flunssa vaivannut kissoja missään vaiheessa, mahataudit vain toisinaan tulleet tuliaisina matkoilta. Paranemisia Aslanille!
Kommentti @ luolaleijona 9.8.2009 klo 19:51
Kiitokset kaikille kommentoineille
Aslan voi tosiaan jo paremmin - perjantai taisikin olla pahin päivä, vaikka pelkäsin sen olevan vasta alkua. Aslan yskii nyt harvakseltaan mutta yskä ei ole enää niin pahan kuuloista, eikä aivastuksiakaan ole enää kuin muutama päivässä. Nyt vain sitten odotetaan koska Raichu sairastuu ;p
Kommentti @ Salla 10.8.2009 klo 19:40
Voi Aslan- raukkaa! Toivottavasti ei sama tauti tartu Raikkuliin. Paranemisia sinne!
Tosi hieno look tässä teidän blogissa nykyään!
Kommentti @ luolaleijona 10.8.2009 klo 20:37
Salla, kiitos =) Tämä on kyllä nätti, mutta harmittaa kovasti ettei tässä ole sivupalkkia. Saa nähdä jääkö sen vuoksi kovin pitkäaikaiseksi.. Aslan voi jo oikein hyvin =) Taisin säikähtää aivan turhaan.
Outi: Näyttelyissä kuulostaa tosiaan kiertävän noita mahatauteja silloin tällöin :/ Meilläkin on yksi sellainen podettu, joka oli paljon pahempi kuin tämä räkätauti. Kai niihin täytyy vain asennoitua niin että parhaansa tekee välttääkseen ja jos silti tarttuu niin ei auta kuin hoitaa potilas kuntoon.
RSS-virta tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen