Eläinrakkautta.

Sitä joskus hämmästyy, kuinka vähän kissan elämä todellisessa elämässä joillekin merkitsee. Kissa on hyvin pitkäikäinen perheenjäsen - ei lasten kesälelu, ei koriste, ei tavara jonka voi vain ottaa ja heittää pois kun ei enää jaksa. Tänään Turun Sanomissa oli juttu vuokralaisesta, jonka epäiltiin pitäneen likaisessa asunnossa kissaa ja koiraa. Tila voisi vastata kuvista päätellen heitteellejättöä.

Kyseisestä tapauksesta en tiedä mikä tilanne todellisuudessa oli, mutta kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Suomessakin. Jopa omassa kotikaupungissasi. Puhumattakaan niistä tuhansista “puolihoidolla” olevista kissoista, jotka metsästävät pääosin oman ruokansa ja pahimmillaan joutuvat selviytymään talvesta omin nokkinensa, niin pitkään kuin selviytyvät.

Muistetaanhan kaikki kissojen ystävät pitää huolta, että kissan hyvinvoinnille ja turvallisuudelle välttämätön tieto leviäisi eteenpäin? Kaikki eivät nykyäänkään tiedä tai välitä esimerkiksi siitä, että pennun tulisi saada olla emonsa kanssa elämänsä 12 ensimmäistä viikkoa kasvaakseen sosiaaliseksi ja reippaaksi kissakansalaiseksi. Pentu saatetaan ottaa liian aikaisin säälistä, “koska se olisi muuten lopetettu” tai pentutehtailijalta huonoista oloista. Näin tuetaan vain pentutehtailijan toimintaa, ja pian samalla emolla on uudet pennut hoidettavinaan.

SEY:llä on hienot internetsivut, joista löytyy paljon painavaa asiaa eläintensuojelusta. Sivuja kannattaa käydä lukemassa jokaisen, jolla on eläimet lähellä sydäntä!

3 Kommenttia »

Kommentti @ Menina 6.8.2009 klo 17:29

Ihanasti kirjoitit ja olen täysin samaa mieltä.
Hirveä tuo lehtijuttu, mutta valitettavasti kovin yleistä. Eräs hyvä ystäväni tekee sosiaalityötä (lukuisten) ongelmaperheiden parissa ja sanoo että monesti asunnosta löytyy kaiken p…an keskeltä myös lemmikkieläimiä… Ihmiset voi huonosti ja se heijastuu suoraan eläimiin :( Kunpa itse voisi tehdä enemmän… Eläimillä on todella huono turva edelleen, vain jo todella järkyttävät tapaukset käsitellään. Rangaistukset eläinrääkkäyksestä on aivan surkeita, yhtä tyhjän kanssa :(

Meillä on muuten Smilla ruvennut maistumaan hieman paremmin, ehkä se tästä ajan kanssa. Vain yksi tilaamistani ruoista tökkii pahasti. Tänään tulikin lisää sapuskaa, mutta koska tilauksessa oli virhe, tein kuten sinä ja laitoin kuvia blogiini :)
Jaahas, tuollaisen aivojumppalelun voisi tosiaan väsätä itse (tai delegoida ;)
Kiitos testiraportista, cat dancer täytyy kyllä testata täälläkin :D

Kommentti @ Elina 7.8.2009 klo 13:58

Yäkyäkyäk :( Ihan kamalaa, ihmiset on sekopäitä.

Keskiviikkona taisi tulla koiralle koti -ohjelmassa seuraavaa: http://ohjelmat.yle.fi/koiralle_koti/3_tuotantokausi/osa_27_max

Siinä voi jo vähän kyllä kelata, että onko ihmisillä oikeasti pahoja aukkoja yleistiedossa, jos uskoo, että pari viikkoinen pentu on 5kk :( Tuntuu että ei vain voi tarpeeksi paasata ja julistaa vastuullisen eläinkaupan tärkeydestä.

Kommentti @ luolaleijona 7.8.2009 klo 14:17

Menina: Olisi varmasti raskasta olla tuollainen sosiaalityöntekijä, eikös heillä ole vaitiolovelvollisuuksiakin joten ei varmaan usein voi edes tehdä mitään laiminlyödyn eläinparan hyväksi? :/ Oman tulevan ammatin takia nuo eläinrääkkäysjutut kiinnostaisivat, harmi ettei meillä koulussa ole sellaista kurssia. Mitä olen sivusilmällä seurannut niin uskomattoman raaoista tapauksista tulee ihan naurettavia tuomioita, 2 vuoden eläintenpitokielto + sakot esimerkiksi…

Zooplussan kanssa taitaa toimia parhaiten juuri tuo että kuvat on netissä =) Niitä kun oli niin vaikea yrittää lähettää sinne. Onneksi jokaisesta kolhiintuneesta purkista ja väärästä tuotteesta on tähän mennessä tullut korvaus, niin jaksaa pysyä uskollisena asiakkaana hutiloidusta paketoinnista huolimatta.

Elina: Koiraparka. Kovia on kokenut pienen elämänsä aikana :/ Ja tosiaan, heikoilla kannattimilla on koiran hankinta jos ei ole edes selvitetty miltä terveen luovutusikäisen pennun pitäisi näyttää..

Hyvin sanottu tuo viimeinen lauseesi, tuntuu että vaikka kuinka selittää ihmisille vastuullisesta kissanpidosta (kun koirista en koe tietäväni tarpeeksi, koirakeskusteluissa olen se kyseijä :D ) niin aina löytyy noita aukkoja tiedoista. Eräskin (jenkkiläinen) kaveri laittoi vasta facebookiin kuvia uudesta iki-ihanasta kissanpennustaan, joka oli juuri täyttänyt 5 viikkoa :”( Onneksi suurin osa ihmisistä kuuntelee mielellään ja kun selittää syyt, MIKSI kissaa ei saisi ottaa tietyistä paikoista, liian nuorena jne :) (Ei sitä itsekään lapsena maalla asuneena ennen tiennyt noita asioita, ennen kuin joku antoi kipinän ottaa selvää =) Siksi on niin hienoa kun huomaa että on saanut taas jonkun uuden ihmisen ajattelemaan asiaa.)

RSS-virta tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen

Jätä kommentti