Haavereita, haasteita ja hupia.
Perjantaina, Lokakuun 9. 2009 luokassa LuokittelematonTässä kuussa ei oikeastaan ehtisi kirjoittaa blogia ollenkaan, sillä allekirjoittanut on hamstrannut koulussa päällekkäisiä kursseja, joiden läpipääsy vaatii aivan valtavan määrän työtä. Katsotaan nyt tulisiko muutama merkintä silti tehtyä

Aslan tutkii akvaariota tiistaina iltapäivällä
Aslanille kävi tiistaina pieni haaveri. Pojat olivat ulkohäkissä n. 5 minuuttia - kauempaa en antanut olla kun ilmat alkavat jo kylmetä. Päivällä Aslania rapsutellessani ja sylitellessäni mietin pariin otteeseen, että on sillä meidän Aslanilla kyllä isot tassut. Illalla naksutellessa sitten vasta huomasinkaan, kuinka isot: ilmeisesti tassu oli turvonnut pikkuhiljaa päivän mittaan. Aslanin tassuun oli pistänyt ampiainen! Ampiainen sen on täytynyt olla, kun niitä on pyörinyt tokkurassa tuossa pihalla viimeaikoina vaikka kuinka paljon, ja niitä on saanut väistellä kouluun lähtiessään.

Illalla tassu oli näin iso!
Kuva kyllä hämää vähän kun tassu on lähempänä kameraa. Eihän siinä muu auttanut kuin syöttää pienelle pala kyypakkauksen tabletista ja toivoa, että turvotus laskisi yön aikana. Aslan oli kuitenkin käyttänyt tassuaan aivan normaalisti koko illan - hyppinyt ja leikkinyt sillä, ja kiipeilypuutakin raavittiin. Piikkiä ei löytynyt, Aslan ei aristanut tassua tutkittaessa ja aamuun mennessä melkein kaikki turvotus oli laskenut. Onneksi selvisimme noin vähällä, eikä ampiainen pistänyt esimerkiksi kasvojen alueelle.

Sitten se haasteita ja hupia -osio. Allekirjoittanut on kovasti yrittänyt käyttää kaiken aikansa opiskeluun, mutta kissojen kanssa ollaan sentään ehditty lisätä naksuttelutuokio joka iltaan. Kissan aktivointi -kirjan lukeminen on vielä kesken, kun ei sitten ole sille jäänyt tarpeeksi aikaa. Se osio jonka olen jo lukenut (ja koko kirjan selailu moneen kertaan) on kyllä auttanut paljon ymmärtämään miksi kumpikin kissa toimii koulutustilanteessa eri tavalla. Haasteita naksutteluun tuo se, että pojat eivät yhtään tykkää suljetuista ovista. Onneksi on tuo isäntä apuna - hän viihdyttää toista kissaa sillä aikaa kun minä naksuttelen toisen kanssa.

Kosketuskeppiä en ole vielä löytänyt. Yhdessä lemmikkiliikkeessä oli kyllä naksuttimen ja koketuskepin yhdistelmä, mutta se ostos jätettiin vielä harkintaan. Pojat osaavat mielestäni totella aika kivasti näin “vasta-alkajiksi”. Aslan istuu sekä koskee kynän päähän. “Tänne-komentoa” kahdella alustaan taputuksella ollaan opettelemassa. Se on temppu, jota Raichu tekee itsestään (ollaan opetettu se sille kai vahingossa), joten haluan että Aslan oppii sen samalla tavalla. Aslan on rauhallisempi koulutettava, seuraa kiltisti ja kärsivällisesti ja tottelee fiksusti heti kun ymmärtää mitä siltä halutaan. Aslan kehräsi eilen kun näki naksuttimen, joten taitaa poika tykätä koulutuksesta
Raichu taas on aivan innoissaan koulutuksesta. Se olisi supervilkkaana kissana tarjoamassa tassua samalla hetkellä kun istuu maahan (anna tassu -temppua ei olla vielä edes aloitettu), hötkyilee sinne ja tänne ja tekee temput aina vähän extramausteilla. Alkaa sekin onneksi hahmottamaan, mitä ‘istu’ tarkoittaa
Sen kanssa saa olla kärsivällisempi, mutta toisaalta on ihana nähdä kuinka se oikein säteilee kun saa tehdä temppuja - muutamaa vanhaa itsestään opittua, sekä uutta “istu”-temppua ja kynän päähän koskemista. Se kissa sitten rakastaa toimintaa!

Olen viimeaikoina alkanut kyllästyä tähän Word pressin blogiin. Kaikki tuntuvat olevan jo bloggerissa, eikä tähän saa sitä ominaisuutta mikä bloggerissa on parasta - linkkilistaa, joka päivittyisi reaaliajassa ja josta näkisi heti kun joku lukemani blogi on päivitetty. Tai ainakaan minä en osaa sellaista Word pressissä tehdä
Siksipä harkitsen siirtymistä vihdoinkin bloggerin puolelle. Laitan tänne äänestyksen (ilmestyy valitettavasti sivun alalaitaan, mikä on tämän sivumallin ehdoton heikkous), kannattaisiko siirtyä vai ei. Tiedän että siitä tulee extratyötä monelle muulle, jos joudutte päivittämään linkkinne, joten kysyn mielipidettä ensin =) Testiversio blogger-blogista on jo pystyssä, se löytyy täältä: http://luolaleijonanklaani.blogspot.com/
8 Kommenttia »
Kommentti @ Elina 9.10.2009 klo 15:48
Ihanalta kuulostaa teidän meno ja meininki. Voi vitsi kun näkisin Raichun koulutushetket. Kuulostaa ihan Nexun kouluttamiselta ![]()
Kommentti @ Nunt 9.10.2009 klo 19:13
Raichun koulutus kuulostaa samalta kuin meidän Parson Russel pennun kanssa ;P Keskittymiskyky on kuin kärpäsellä ja kaikki temput koitetaan läpi - paitsi sitä pyydettyä ![]()
Kommentti @ luolaleijona 10.10.2009 klo 9:25
Elina: katsotaan jos tässä saisi (aikaisintaan usean viikon päästä) jonkinlaisen videon aikaiseksi
Raichu on kyllä ihan täpinöissään koulutuksesta, yrittää kovasti. Aslanistakin olen jo oikein ylpeä kun sain sen eilen hyppäämään kaksi kertaa rahille ja kerran pois tuolla taputuskomennolla
Se kun EI tee sitä luonnostaan.
Nunt: Raichu kyllä tuntuu keskittyvän koulutukseen 110% mutta sillä tuntuu olevan vauhtia ja häsellystä liikaa johonkin niin “vaativaan” temppuun kuin istuminen
Vauhtitemppu siltä sujuu tosi hienosti - hyppeli eilen rahilta toiselle kuin olisi tehnyt sitä koko ikänsä
Olisi kyllä tosi kiva kokeilla joskus koiran koulutusta, niin ymmärtäisi eron
Minä kun en ole ikinä koiraa kouluttanut.
Kommentti @ Nunt 10.10.2009 klo 10:08
No teidän kissat kuulostavat siltä, että haluavat miellyttää - 80% kissoista kun ei voisi vähempää välittää onko omistaja iloinen niiden toimista vai ei
Koirat kun yleensä tykkäävät temppujen tekemisestä ihan sen omistajan halun takia. Suvi on juurikin tuossa 80 prosentissa ja naksutin on lähinnä hassun äänen lähde. Koiralla on muutenkin enemmän ongelmanratkaisutaitoja kuin kissalla - kissa kun on täysin lihansyöjä ja metsästäjä, koiralla on enemmän sekataustaa ja laumakäyttäytymistä. Vrt. esim. me ostimme “koiraloton” - puulaudan jossa on reikiä ja reikiiin sopivat tapit, joiden alaosassa on reikä namille. Koiralta meni pari näyttökertaa kunnes hoksasi miten homma toimii, kissa taas ei onnistunut edes saamaan namia pelkästä reiästä ilman tappia, vaikka kuinka näytin esimerkkiä… Eikä sillä riittänyt siihen motivaatiota pitemmän päälle, toisin kuin koiralla.
Ja muuten, en missään nimessä suosittele askartelua, se vie pikkusormen, koko käden, rahat ja elämän ![]()
Kommentti @ Hanna 11.10.2009 klo 18:16
Siirry sieki bloggeriin jo. Mun mielestä helppo, selkeä ja mukavasti muokattava. Rapsutukset karvanaamoille (EP:tä ei pakko mutta voit jos tahot :D).
Kommentti @ Hra Mäykynen 11.10.2009 klo 22:37
Meilläkin on syöty kyytabletin murusta, kun ampiaisleikki sai kehnon lopun ja tassu turposi. Ainakin meillä kyytabletti auttoi nopeasti, toivottavasti teilläkin.
Ilmeisen ahkerasti teillä on jaksettu treenailla! Meillä kosketuskepin virkaa toimittaa toistaiseksi syömäpuikko, mutta oikea kosketuskeppi on kyllä ostoslistalla.
Kommentti @ Menina 11.10.2009 klo 23:03
Onpas tänne tullut kovasti uutisia, oltiin ilmeisesti ihan liian pitkään pimennossa ![]()
Ihan ensiksi onnittelut näyttelymenestyksestä!! Aivan ihania kuvia pojista, varsinkin studiokuvat on aivan huippuja! Täällä ootellaan uutta ikeaa, että päästään shoppaamaan (kissoille ;). Tuollainen nahkapäähuiska on muuten meilläkin ihan ykköslelu.
Voi miten hienosti teillä naksutellaan. En minäkään ole saanut kosketuskeppiä hankittua, kynä toimittaa edelleen sen virkaa… Myös tuo kirja on vielä ostoslistalla.
Mitenkäs Aslanin tassu, onko kyytabu parantanut pipin?
Tervetuloa vaan bloggeriin - hienolta näyttää teidän testisivu! Itse olen tykännyt, WPstä ei tosin ole edes kokemusta. Linkkilista on kyllä ehdoton etu.
Kommentti @ luolaleijona 12.10.2009 klo 18:13
Hanna: Rapsuttelin nuo kisut vain kun ei veljelläs ole naamassa karvaa
Hra Mäykynen: Kyytabletti toimi tosiaan ihan hyvin, aamuun mennessä tassu näytti jo normaalilta. Annoin varmuuden vuoksi vielä aika pienen annoksen. Tuo syömäpuikko oli aika hauska idea kosketuskepiksi! Olisi ainakin nätti =)
Menina: Kiitos onnitteluista ja kuvien kehuista
Tekisi mieli koittaa ottaa vielä toinen setti “leikkistudiokuvia” ennen kuin tulee talvi ja aurinko menee piiloon.
Se nahkapäähuiska on kyllä paras lelu tähän mennessä! Aslan on tosi nirso lelujen suhteen, ja sekin sekoaa siitä lelusta
Katsellaan jos jo seuraavan merkinnän saisi laitettua bloggerin puolelle
Se testisivun ulkoasu ei ole välttämättä ihan viimeinen, mutta jos edes osoite olisi stabiili sitten eikä tarvitsisi linkkejä päivätellä kuin kerran ![]()
RSS-virta tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen