Näytelmäkerhoon mars!
Torstaina, Syyskuun 17. 2009 luokassa LuokittelematonMuistin tuossa pari päivää sitten yllättäen että PIROK:han on jo aivan oven takana. Näyttelypäivä oli ollut kyllä mielen perukoilla, mutta kovin aktiivisesti sitä ei ole muistanut ajatella. Siksipä pääsi käymään niin, etten ollenkaan muistanut testiajella poikien korvia. Korvakarvojen poistamisen pitäisi saada korvat näyttämään isommilta, mikä on neloskissoilla yksi tärkeimmistä piirteistä (ja molempien meidän poikien heikkous). Me ei olla poikien karvoihin koskaan koskettu, ja olemmekin saaneet kuulla noottia muutamilta tuomareilta, varsinkin viime kerralla Pirokissa. Täksi kerraksi oli siis tarkoitus vihdoin kokeilla tuota toimitusta, toivottavasti ei jää kokonaan tekemättä vaikka testikerta nyt meni ainakin ohi.
Raichu puoliunisena aamulla. Raichun karvakorvat saa paremmin esiin klikkaamalla kuvaa isommaksi.
Aslan vastaheränneenä pohtimassa, mitä teksi ensimmäiseksi: vaatisiko ruokaa, vai herättäisikö Raichun leikkikaveriksi. Klikkaa kuvaa isommaksi.
En voinut vastustaa kiusausta kurkata tuomarijaot netistä jo ennen vahvareiden saapumista. Molemmat meidän pojat pääsevät Martti Peltoselle! =) Uutinen, mistä olen hyvin iloinen: ainakin junioreina Peltonen tuntui pitävän pojista, ja pojatkin esittelivät hänelle viime kerralla Turokissa (Aslan, Raichu) luonteensa parhaita puolia. Vaikka kumpikaan pojistamme ei mitään paneelimateriaalia olekaan, jaksoi Peltonen selittää kissojen hyviä ja huonoja puolia kiinnostuneelle noviisille. Ehdottomasti yksi ystävällisimmistä ja mukavimmista tuomareista joihin minä olen törmännyt! ![]()
2 Kommenttia »
Kommentti @ Vulpes 17.9.2009 klo 23:05
Kumpana päivänä ootte poikien kanssa tulossa? Me ollaan paikalla sunnuntaina Pandan ja Bongon kanssa. ![]()
[WORDPRESS HASHCASH] Kirjoittaja lähetti meille arvon ‘0 , mikä ei ole sallittua.
Kommentti @ luolaleijona 18.9.2009 klo 9:30
Me ollaan tulossa lauantaina. Harmi, olisi ollut kiva tavata Panda ja Bongo-poika ![]()
RSS-virta tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen

