Turokki
Tiistaina, Maaliskuun 31. 2009 luokassa Klaanin kuulumisiaTurokin näyttelyt tulivat ja menivät. Viikonloppua oli odotettu kuukausikaupalla, ja sitten se olikin yhtäkkiä ohi
Hurjan hauskaa kyllä oli, saatiin kivat tuloksetkin
Aslan sai molempina päiviä EX1:n nuorista, ja Raichu lauantaina EX1:n nuorista ja sunnuntaina EX2:n häviten iiiihanalle Nova Star Twixille. Henkilökunta sähelsi lauantaina ympäriinsä ihmetellen kaikkea näyttelyhumua (kerta oli henkilökunnallekin vasta toinen), ja yllättäen sunnuntaina oltiin jo aivan poikki, niin että epäilimme jo olevamme flunssassa. Taisi kyllä johtua vain jännityksestä ja hälinästä, sekä unen puutteesta - molempina näyttelyitä edeltävinä öitä taisin itse nukkua kokonaiset 4 tuntia, isäntä pari enemmän.

Aslan katselee naapurin kissoja.
Turok arpoi lauantaina 35-vuotisjuhliensa kunniaksi yllätyspalkintoja, ja henkilökunnan ja omaksi riemukseen Aslan voitti pussillisen leluja ja nameja, ja oli siellä henkilökunnallekin suklaata
Hyvä Aslan! Raichu voitti melkein perään ilmaisen osallistumisen Turokin näyttelyyn! Tuleeko käytettyä? No aivan varmasti tulee! Se oli arvottu sellaisten kissojen kesken jotka pääsivät tp-valintaan, mutta eivät saaneet tp-titteliä. Jos tälle on joku oma nimike niin saa valistaa noviisia

Raichu demonstroi, kuinka hyvin poskiparta pukisi häntä.
Myös valokuvausta tuli harjoiteltua - huomataksemme vain, että eihän tuolla meidän putkella tee yhtään mitään
Zoomia lisää kiitos!
Kuvia räpsittiin varmasti miljoona, mutta niin harva onnistui. Täältä löytyy muutama kuva. http://luolaleijonanklaani.beta.nettisivu.org/kuvagalleria/turok1/
3 Kommenttia »
Kommentti @ Kissapii 2.4.2009 klo 5:31
Onnittelut neli- ja kaksijalkaisille! Hienosti meni! Vaikka näin maatiaiskissojen kanssa olleena en kauhiasti noista näyttelyistä ja arvosteluista tiedä. ![]()
Kommentti @ minna 2.4.2009 klo 16:18
Hienoja kuvia! Raichukin niin komeena, että… ![]()
Kommentti @ Salla 9.4.2009 klo 18:45
Hienostihan teillä näytelmät meni! Onnittelut pojille ja etenkin Aslanille extraisot rapsutukset! Kyllä se on hieno poika. :))
RSS-virta tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen